"Niin kauan kuin innostus harrastukseen säilyy, tapahtuu oppimista."

Ajattelen, että meidän opettajina on uudistuttava yhä uudelleen ja pysyttävä ajan hermolla. Täytyy haastaa itseään uusiin juttuihin ja laajentaa kaikin mahdollisin keinoin opetuksen sisältöä. Kun oma tekeminen säilyy kiinnostavana, heijastuu tämä myös oppilaaseen.

Opettajan innokkuus tarttuu

Jos nyt ajattelen uuden asian opettamista viulutunnilla, on äärimmäisen tärkeää että se viedään oppilaalle niin että se tuntuu mukavalta ja hienolta asialta. "Kun opit tämän asian, pääset jo soittamaan tällaisen kappaleen". Tai mitä tahansa muuta, kuitenkin niin että motivaatio säilyy sekä opettajalla että oppilaalla.

Jokainen oppija on yksilö ja tämän vuoksi kaikki oppivat omalla tavallaan. On opettajan vastuulla löytää ne keinot, millä tavoin juuri tämä oppilas etenee mahdollisimman sujuvasti. Tässä ammatissa on todellakin rikkaus se, että kaikki tunnit ovat aina erilaisia ja mikä parhainta, ne saa aina suunnitella ja toteuttaa itse. Olen usein miettinyt tuota innostuksen säilymistä. Kun lapsi tulee murrosikään niin usein monet muutkin asiat ottavat aikaa nuorella ja harrastus ei enää välttämättä tunnukkaan niin mielekkäältä tai sille ei ole enää niin paljon aikaa. Se, millä tavoin saamme juurrutettua musiikin lapseen, millaisen suhteen luomme sen tekemiseen, on merkitystä myöhemmällä iällä.

Kun opetamme musiikkia, on äärimmäisen tärkeää kuunnella lasta ja nuorta ja hänen toiveita. Esimerkiksi musiikkikappaleiden suhteen, on hyvä soitattaa myös niitä lemppari kappaleita, olivatpa ne soittovihosta tai eivät. Tärkeintä ei aina ole se, miten nopeasti soittovihossa edistytään kappaleesta toiseen, sinne väliin on tärkeää ottaa kaikkea muutakin mukavaa soitettavaa. Ihan vain esimerkkinä, voidaan opetella korvakuulolta elokuva musiikkia ym. vastaavaa. Tässä kehittyy korva, aina ei tarvita nuotteja eteen. Näin uuden oppiminen on kivaa ja elävöittävät oppimista.

Oppilaan kohtaaminen

Se miten kohtaamme oppilaamme, on suuri merkitys. Oppimista tapahtuu kun oppilaalla on turvallinen ja hyvä olla opettajan kanssa. Lapsi oppii luottamaan osaamiseensa ja saa itsetuntoa kannustavassa ilmapiirissä. Esimerkiksi jos ajattelen omaa viulutaipalettani, on opettajalla ollut hyvin suuri merkitys. Se että osaa vaatia, mutta kannustavassa, turvallisessa ilmapiirissä. On tavoitteita, joita kohden mennään yhdessä. Kun on jotain mitä tavoitella, oppiminen tapahtuu luonnostaan ja tekemisellä on tarkoituksensa. Esimerkiksi esiintymiseen tähtäävä harjoittelu tai muu vastaava antaa lapselle ja nuorelle energiaa soittamiseen.

Kokemusta itsellä on molemmista päistä. On ollut ihania, kannustavia opettajia, mutta mukaan on mahtunut myös niitä ei niin mukavia kokemuksia. Nämä ovat opettaneet itseä hyvin paljon. Nyt pedagogina sitä on paljon tietoisempi ja pyrkii aina parhaansa mukaan omassa opetuksessa katsomaan asioita eri puolilta. Täytyy osata kääntää useita sivuja, ei vain nähdä asioita siltä samalta sivulta. Ja tottakai tämä antaa myös vapautta tekemiseen, kaikki kun olemme erilaisia.

Paras palkinto on kun huomaa miten oppilas on innokas ja innokkuus säilyy. Ja sehän pätee kaikkeen tekemiseen. Ei juoksulenkkejäkään jaksa juosta yhä uudelleen jos pitäisi joka kerta veren maku suussa juosta niin kauan, että on aivan uupunut. Sitä jaksaa mennä uudelleen, kun edellinen lenkki on tuntunut mukavalta, sopivan mittaiselta, energiseltä ja jälkeenpäin on tullut hyvä olo. Sama pätee soittamiseen, laulamiseen ja varmasti kaikkeen tekemiseen.

Haastetaan itseämme aina uudelleen. Etsitään vaihtoehtoja, vaihdetaan ajatuksia. Parasta on se, ettemme ole koskaan valmiita. Aina voi ja saa oppia uudelleen.

Viime syksystä 2016 lähtien, olen ollut mukana opettajille suunnatussa Suzuki-viulukurssilla. Syvennymme kurssilla Suzuki metodiin, käymme läpi monenlaisia asioita oppimiseen ja opettamiseen liittyen. Kurssilla soitamme yhdessä ja erikseen ja vaihdamme monenlaisia ajatuksia. On ollut mahtavaa ja niin antoisaa saada olla mukana tällä kurssilla. Jatkamme ensi lokakuuhun saakka, jolloin ensimmäinen taso saadaan suoritettua. Olen tästä niin innoissani! Itsekkin Suzuki lapsena aloittaneena, on nyt upeaa saada käydä asioita uudelleen läpi ja ennenkaikkea monipuolistaa omaa opettamista.

Annetaan musiikin olla meissä ja nautitaan ennen kaikkea elämästä sen jokaisessa merkityksessä. Tänään on nyt se hetki, tänään saat toteuttaa itseäsi, tehdä asioita joista saat hyvää mieltä. Sinulla on kaikki vapaus siihen. Ole rohkea, käy kiinni tekemiseen ja toteuta itseäsi ja elä unelmaasi sillä unelmista me elämme. <3

Vihdoin ja viimein sain itseäni niskasta kiinni ja päätin jatkaa kirjoittelua. Näin ystävänpäivänä sitä onkin mukava jatkaa :)

YSTÄVIÄ TOISILLEMME

Ystävänpäivänä sitä muistelee ihmisiä, hetkiä, jotka on jääny lämpimästi mieleen. Osa on viipynyt elämässäni hetken, osa kauemmin ja sitten on niitä, jotka ovat jääneet pysyvästi. Kaikki ovat kuitenkin jättäneet jonkunlaisen muiston itsestään riippumatta siitä miten lyhyen tai pitkän jakson saimme tutustua. Jokainen on omalla erilaisuudellaan ja ainutlaatuisuudellaan opettanut, pysäyttänyt, naurattanut, saanut jalat alta ja kenties mitä muuta. Joka tapauksessa kaikki ovat antaneet pienen palan itsestään minulle ja minä heille. Se on arvokasta ja hienoa. Voimme oppia toisiltamme ja itsestämme hyvin paljon. On hienoa ja suorastaan helpottavaa ajatella, että emme ole emmekä tule koskaan valmiiksi. Eikä tarvitsekkaan. Aina on jotain kiinnostavaa ja ihmeteltävää nurkan takana. 

Ystävyys on aina ainutlaatuista. Se on kuin kakku, jota tulee ja saa koristella mitä ihanimmilla jutuilla. Väliin kermavaahtoa saattaa lähteä liian iso siivu, jota on silloin hyvä korjata ja parannella. Ja ihan kuin kaikki kakutkin, ovat kaikki ystävyydetkin ainutkertaisia ja erilaisia.

Yksi syvimmistä ystävyyksistä on varmasti parisuhde. Se on kuin kukka, jota tarvitsee säännöllisesti kastella ja hoitaa. Antaa aikaa itselle ja toiselle, tilaa olla oma erillinen itsensä. Toisen kunnioittaminen ja arvostaminen. Kuunteleminen. Anteeksianto, nöyryys. Huumori. Pilke silmäkulmassa. Nauru. Lempeys. Rakkaus, rakastaa, rakastaa loputtomasti. Toisen huomioiminen pienillä asioilla. Kiva viesti toiselle päivän aikana. Halaus, suukko, kauniit sanat. Arkiaskareissa auttaminen, yhdessä tekeminen. Kädestä kiinni pitäen. Luottamus. Pitkäjänteisyys.

Kuva Vili Niemi

Pienet asiat tekevät arjesta juhlan. Sinä päätät millaista arkea elät, olkoot se parisuhteessa taikka ilman. Elä ja unelmoi, ota riskejä, toteuta itseäsi. Unelmoi taas, haaveile ja anna haaveillesi siivet, anna niiden kantaa eteenpäin. Ja jos annat ja olet rohkea, ne vievät sinut sinne missä sinun on tarkoitus olla ja vaikuttaa.

Hyvää ystävänpäivää sinulle! Olkaamme ystäviä toisillemme <3

Alkusysäys

Oli joulukonsertteja, sukujuhlia, hääjuhlia, synttäreitä.. aina laulettiin ja esiinnyttiin yhdessä sisarusten, isän ja äidin kanssa. Lapsuuden hetket olivat täynnä musiikkia. Vuonna 1990 kävimme joulun alla vanhempien kanssa katsomassa Oulun rotuaarilla tiernapoikakilpailuja. Koko paluumatkan muistelimme ja lauloimme tiernalauluja. Meitä oli tuolloin perheessämme neljä lasta, vanhimmainen Demian, minä, Anton ja Linnea. Isä kertoi, että oli itsekkin laulanut ja keikannut nuoruudessa ja kysyi josko me haluaisimme kokeilla myös. Siitäkös innostuimme ja heti kotona kaivettiin vanha tiernalibretto esiin ja alettiin harjoitella. Äiti loihti asusteet ja saimme itse maalata lakkimme, jotka isä laittoi alkuun pahvista.

Tiernapoika perinne alkoi lapsuuden kodissani vuonna 1991. Tuolloin nuorimmainen meistä neljästä oli 2,5 vuotias. Ensimmäiset tiernaesitykset lauloimme naapureissa ja suvun juhlissa. Jo seuraavana vuonna menimme kisaamaan Oulun Rotuaarilla järjestettävään tiernakilpailuun. Keikkasimme samaisella porukalla 10-vuoden ajan. Omat joulurahat sai käyttää haluamallaan tavalla. Eräänä jouluna päätimme tienata itsellemme moottorikelkan. Tuona jouluna keikkoja teimme viitisenkymmentä. Päivän aikana saattoi olla kuusi keikkaa. Onneksi koulumme opettajat olivat joustavia ja kannustivat meitä tiernapoikailuun. Kelkka saatiin ja päästiin nauttimaan useampi vuosi siitä. Voittoja tällä porukalla tuli tiernakilpailuista kolme.

Sisaruskuva jouluna 2015. Edessä minä, perheemme kuopus Amelie, Demian ja Linnea. Takana vas. Eemil, Aksel ja Anton.

Laulamisen ilo

Noilta ajoilta on hyvin lämpimät muistot. Antauduimme täysillä tiernapoikailuun, harjoittelimme usein vaikka olisimme osanneet näytelmän unissaan. Halusimme kuitenkin tehdä aina parhaamme ja keksimme joka vuosi jotain uutta pientä kivaa ja erilaista joulukuvaelmaan. Tänäkin päivänä vanhat mummot ja papat muistavat Oulussa meidän ryhmämme. Oli mieltä lämmittävää mennä vuosia myöhemmin katsomaan kisoja ja eräs vanha rouva tuli kysymään minulta, että jokos ne Alakärpän lapset jo esiintyivät. Kerroin kuka olen ja hän alkoi muistella lämmöllä nuita aikoja, kun olimme vielä pieniä. Ihana kohtaaminen <3

Vaikka pientä taskurahaa keikkailusta saikin, pidimme aina päälimmäisenä ja tärkeimpänä asiana jakaa joulun sanomaa eteenpäin ja viedä iloa ihmisille. Puhuimme vanhempien kanssa aiheesta ja siitä mikä esiintymisessä oli tärkeintä. Nautimme siitä ja lauloimme aina sydämestämme. Teimme paljon hyväntekeväisyyttä muun muassa eri vanhainkoteihin ja sairaaloihin. Viimeiset keikat teimme aina jouluaattona. Ajoimme aamusta Rokualle, jossa esiinnyimme Rokuan Hovissa ja Kuntokeskuksessa. Paluumatkalla Muhoksen kotiimme kuuntelimme aina seitsemän veljestä radiosta. Tuon jälkeen oli usein vielä keikka Oulun Edenissä. Kun pääsimme kotiin, äiti oli laittanut pöydät koreaksi ja saimme nauttia yhdessä jouluruoasta ja hiljentyä joulun tunnelmaan. Eräänä jouluna pukki oli ehtinyt jo ennen meitä paikalle. Äiti pyysi hetken odottamaan ja oli kertonut meidän olevan tulossa keikalta. Tuona jouluna pukkia ei tarvinnut kauaa odotella. :)

Alusta saakka hommasimme keikat itse. Äidin neuvosta otimme puhelinluettelon esiin ja soitimme läpi eri firmoja. Siitä se lähti pikkuhiljaa ja monista paikoista muodostui meille jokajouluinen perinne. Oli mahtavaa keikata yhdessä sisarusten kanssa. Keikkailu opetti monella tapaa. Kärsivällisyys, toisten kunnioittaminen, kuunteleminen, yhteen hiileen puhaltaminen.. Muun muassa näitä opimme yhdessä tekemällä.

Kun me vanhimmat jäimme eläkkeelle tiernapoikailusta, perusti Anton oman poikaryhmän, Linnea oman tyttöryhmän ja tuohon aikaan perheemme nuorimmaiset Aksel ja Eemil laittoivat myös pystyyn oman ryhmän. Hulinaa riitti joulun alla kun kolme ryhmää pyöri yhtäaikaa kotonamme. Osa harjoitteli yläkerrassa, osa alakerrassa. Taisipa olla noina vuosina myös kilpailuissa tavallista enemmän Alakärppiä. :D

Lakkikin hajosi ja pissahätä iski kesken keikan

Hauskoja muistoja ja kommelluksia on paljon keikkailuista. Yksi kuitenkin ehkä päälimmäisenä jäänyt mieleen. Esiinnyimme Oulussa erään yrityksen pikkujouluissa. Yleisöä oli paljon ja muutenkin tapahtuma oli oikein mukava. Tuolloin nuorimmainen ryhmästämme, Linnea (mänkki) tokaisi kesken esityksen: "äiti mua pissattaa". Ei auttanut kun käydä vessassa väliin ja jatkaa sitten loppuun saakka. Joka joulu esiinnyimme myös koulussamme. Alkuaikoina meillä oli paksusta pahvista tehdyt lakit. Koulumme joulujuhlassa väkeä riitti ja kun lähdin keräämään kolehtia, oli porukkaa niin paljon ettei lakkiparkakaan enää kestänyt. Lakki hajosi ja kaikki kolikot levahtivat pitkin poikin. Onneksi mänkin lakki oli kestävä ja lantit saatiin talteen.

Joskus pahimpina flunssa-aikoina tuurasimme toisiamme. Yhtenä jouluna meillä oli iso keikka Valiolla. Tuolloin Anton (murjaani) oli niin pahassa taudissa, ettei millään voinut laulaa. Minä sitten tein myös Antonin roolin eikä kukaan yleisöstä ollut huomannut mitään. Hätä keinot keksii ;)

Ennen kaikkea sitä näin jälkeenpäin osaa arvostaa todella paljon noita aikoja. Vanhemmat antoivat ja panostivat kaikkensa siihen, että pääsimme toteuttamaan itseämme. Todella kiitollinen mieli kaikesta. Kiitos! <3

Tällainen video sattui löytymään googlesta, Ylen elävä arkisto vuodelta 1992! :) Tässä meidän ryhmä ihan tiernapoikailun alkuaikoina :) Kun selaat videon kohdalle 8,30min. niin suurinpiirtein tuosta alkaa meistä juttu!

yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/10/jouluohjelmassa-vuodelta-1992-

Ja tässä alla KauppaSuomen lehdessä lehtijuttu meistä :) Huomasin vasta oman kirjoitukseni jälkeen, että tässä kyseisessä lehtijutussa vähän samoja asioita mitä omassa muistelmassani kirjoittelin.. :) mutta kiva että löytyi netistäkin tällainen!

issuu.com/kauppasuomi/docs/46-etelainen/4

Kiitos. Tuo pienen pieni sana, joka pitää sisällään hyvin paljon.

Kiitollinen ja tyytyväinen mieli, mistä se kumpuaa, omistatko sellaisen? Onko onnellisuus ja kiitollisuus tässä hetkessä vaiko jossain tulevassa? Miten pienistä asioista voikaan ihminen tulla onnelliseksi, tuntea kiitollisuutta! Vai ovatko ne sittenkin suuren suuria asioita, jotka saavat huulet hymyyn? Millaisista asioista sinä tunnet kiitollisuutta?

Paljon puhutaan tänä päivänä siitä, että nykypäivän lapset eivät osaa olla kiitollisia, vaaditaan aina enemmän ja enemmän. Olisiko kuitenkin niin, että saman asian äärellä ollaan oltu meidänkin lapsuudessa? Mielestäni ei ole kyse tästä ajasta vaan enemmänkin siitä, millaiseksi sen haluamme vanhempina rakentaa ja miten opetamme lapsemme. Mikä saa lapsen kiitolliseksi ja mikä taas aikuisen? Monta kertaa pienet asiat ovat niitä, joita lapsi tarvitsee. Pienet, mutta kuitenkin niin suuret. Syliä, hellyyttä, kuuntelemista, läsnäoloa. Sitä lapsi tarvitsee. Ylenpalttisella tavaramäärällä ei voi korvata rakkauden tunnustuksia ja osoituksia. Lapsi ja nuori tarvitsee tulla kuulluksi, vanhemman hyväksyntää, lempeitä katseita, hetkessä olemista ja pysähtymistä. Rakkautta ja rajoja sopusoinnussa. Nämä luovat turvallisen ilmapiirin lapsen kasvulle.

Kiitollinen mieli on monta kertaa pienissä asioissa. Näen tänä päivänä paljon kiitollisia, hyvillä mielin porskuttavia nuoria ja tyytyväisiä lapsia. Hyväkäytöksisiä nuoria, jotka pärjäävät elämässään, ovat reippaita ja tavoitteellisia. Näen myös surullisia, yksinäisiä nuoria. Kaikelle ja kaikella on syynsä ja seurauksensa. Jokaisella on erilaiset lähtökohdat. Me vanhempina ja opettajina olemme vastuussa siitä, millaiseksi muokkaamme lasten ja nuorten maailmaa. Rakennammeko yhdessä vai jätämmekö nuoren oman onnensa nojaan? Puhummeko ja kommunikoimmeko tarpeeksi? Jokaisella nuorella ei välttämättä ole vanhempaa, joka tukee, kannustaa ja on läsnä. Miten kohtaat nuoren, joka poikkeaa mielestäsi hyvin käyttäytyvästä? Eikö olisi reilua kohdata hänetkin samoin kuin tuo hyväkäytöksinen, nähdä pintaa syvemmälle, tulla vastaan ja ymmärtää.

Kun puhutaan paljon lapsista ja nuorista, haluaisinkin kysyä, millaisia ovat tämän päivän vanhemmat ja aikuiset? Olemmeko hyväkäytöksisiä tiennäyttäjiä, auttavaisia, rehellisiä, positiivisia, annammeko hyvän kiertää?

Kukaan ei tule koskaan valmiiksi, ei ole valmista eikä täydellistä. On vain epätäydellinen ja matka. Matka, jolla on mahdollista kasvaa, oppia aina uutta, kypsyä, kompastella ja nousta uudelleen. Se, millaisen matkan valitsemme käydä, päätämme sen itse. Tärkeintä ei ole tehdä puhdasta jälkeä, vaan tehdä, erehtyäkin väliin, mutta myöntää erehtyvänsä, antaa anteeksi ja jatkaa matkaa. Sinä päätät kannatko positiivista reppua selässäsi, vai keräätkö sinne tympeitä asioita. Eikö ole aika hienoa, että jos jotain voimme itse päättää, tähän voimme ainakin vaikuttaa. Tuossa repussa on hyvä olla tilaa, sitä on hyvä väliin ravistella, käännellä ja tarkastella. Väliin se voi olla aika raskaskin, jolloin tiedät että jotain sieltä on hyvä ottaa, katsoa ja tiputtaa pois. Reppuun on myös hyvä jättää kivoja asioita, kenties jakaa niitä sieltä muillekkin. Millaisen repun sinä kannat? Hymyile ja ota vastaan toisen hymy. Laita tuo hymy reppuusi ja jaa eteenpäin. Anna itsellesi ja kaikille ihmisille mahdollisuus. Joskus tarvitaan vain lempeä katse väsyneelle, halaus rakkaalle, kiitos lähimmäisellesi.

Kuva Vili Niemi

Olet varmaan joskus kuullut lausahduksen "vain taivas on rajana"? Jos todella laitamme vain taivaan rajaksi, mitä kaikkea se voisi tuoda tullessaan? Mihin asetan omat rajani, missä ne kulkevat? Olenko mieluusti tutulla ja turvallisella polulla vai kokeilenko josko poikkean totutusta, voisiko se antaa uusia tuulia ja kokemuksia? Monta kertaa oma ääni pään sisällä saattaa sanoa: "ei se tule onnistumaan, kannattaako yrittää, ehkä sitten joskus." Entä jos kuitenkin uskaltaisi ja yrittäisi ja katsoo sitten kannattiko se?

Unelmia ja haaveita kohti kannattaa rohkeasti tavoitella. Unelmat ja haaveet kantavat meitä, antavat voimaa ja uskoa. Usein vaikeina ja haastavina hetkinä suljen silmäni ja kuvittelen juuri sen unelmatilanteen, jossa näen itseni. Tällaiset hetket antavat voimaa, uskoa omaan itseen, omiin unelmiin. Rohkeutta, uskaliaisuutta ja pelottomuutta tarvitaan. Riskejä on uskallettava ottaa. Jos ei koskaan yritä, ei voi myöskään saada mitään. Sinnikkyys usein palkitaan tavalla tai toisella.

On hyvä olla unelmia, sellaisiakin jotka eivät ehkä ikinä toteutuisi, ehkä hassujakin, kenties saavuttamattomia. Suuren suuriakin unelmia tarvitaan! Pilvilinnoja saa ja pitääkin rakentaa ;) Millaisia sinun unelmasi ja haaveesi ovat?

Usein kun lapsilta kysyy mitä he haluavat isona tehdä, ovat vastaukset mitä monimuotoisimpia ja värikkäitä. On ihanaa miten lapsi kertoo spontaanisti ajatuksistaan ja unelmistaan, rohkeudesta puhumattakaan, silmät loistaen, ylpeänä siitä mikä hänen unelmansa on. Voimme ottaa oppia noilta pieniltä ihmisiltä ja muistuttaa itseämme asioista, jotka ovat meille tärkeitä, antavat uskoa ja luottamusta. Asetammeko aikuisena rajat liian voimakkaasti? Annammeko tarpeeksi tilaa unelmille ja haaveille? Herätä pieni lapsi sisälläsi, millainen on hänen haavemaailmansa, mitä se sinulle sanoo?

Kuva Suvi Jokelainen

Ahkeruus palkitaan - Usko itseesi - Kannusta

Hyvä lopputulos on usein kovan harjoittelun työn tulosta. Oikotietä onneen ei ole. On totta, että esimerkiksi Usain Boltilla on ihanteellisen pitkät raajat, joka edesauttaa varmasti hänen uskomattomissa tuloksissaan. Tai että viuluvirtuoosi Niccolo Paganini pystyi mitä ihmeellisimpiin asioihin soitossaan. Kuitenkin he molemmat ovat tehneet valtavasti työtä ja toistuvia harjoitteluja sen eteen, että pääsivät tavoitteisiinsa. Ajattelen, että esimerkiksi musikaalisella lapsella on hyvät edellytykset lähteä harjoittamaan musiikkia, esimerkiksi soitto- tai laulutaitoa. Musikaalisuus pohjalla varmasti edesauttaa ja nopeuttaa oppimista, mutta kuitenkin se vaatii kaikilta ihan yhtä paljon sinnikästä ja pitkäjänteistä harjoittelua. Ilman harjoittelua ei tapahdu edistymistä. Joku voi taas luonnostaan olla hyvin notkea ja oppii näin nopeasti esimerkiksi voimistelua. On tärkeää löytää jokaisen vahvuudet ja rakentaa niistä. Kaikilla riittää osa-alueita, joissa on vahvoilla. Se, miten teemme ja harjoitamme itseämme jonkin asian äärellä, on merkitystä. Ei niinkään sillä, onko joku toinen lahjakkaampi, kykenevämpi. Kaikilla on lahjoja, kaikki ovat kykeneväisiä. On hyvä löytää omat vahvuudet ja ponnistaa niistä. Tue, kannusta ja ole läsnä. Ilon kautta tekeminen ja asioiden kokeminen luo uskoa sekä vanhempaan että lapseen.

Pieni oppii nopeasti

Aivan kuin puhumaan oppiminenkin, käy kuuntelun ja matkimisen kautta, sama pätee kaikkeen muuhunkin. Jos lapsi kuulee musiikkia paljon pienenä, herkistyy hänen aistinsa tälle. Sama pätee esimerkiksi liikuntaan. Lapselle on hyvä antaa erilaisia virikkeitä ja tutustuttaa hänet monenlaisiin liikuntamuotoihin. On mahtavaa saada lapsi kiinnostumaan erilaisista asioista ja uuden oppiminen asiassa kuin asiassa on aina kivaa! Pääasia ei ole olla paras joka lajissa vaan se, että pääsee kokeileen ja tekemään uusia kivoja juttuja. Mieluisa harrastus voi löytyä mistä vain! :)

Sisäinen voima

Onko sinulla kokemuksia taikka muistoja siitä, kun sait kehuja ja sinua kannustettiin? On hienoa, jos olet saanut osaksesi kannustuksen sanoja, uskoa ja luottamusta. Tiedän myös paljon ihmisiä, joilta tämä on jäänyt puuttumaan. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat päässeet elämässään pitkälle ja saavuttaneet upeita asioita, vaikka aina esimerkiksi vanhempien tai läheisten tuki ei ole ollut heidän elämässään läsnä. Jokainen ihminen ansaitsee tulla kuulluksi ja rakastetuksi. Kaikilla se ei välttämättä ole mennyt käsikirjoituksen mukaan. On ollut hyvin avartavaa nähdä ja päästä lähelle sellaisia ihmisiä, jotka ovat ponnistaneet ylös kuilusta, löytäneet oman sisäisen vahvuuden ja uskoneet siihen.

Uskon, että jokaisella ihmisellä on olemassa sisäinen voima, voima tehdä asioita, kenties muuttaa niitä. Jos on kadottanut tuon voiman tai sille ei ole annettu tilaa, kannustan sinua etsimään sen, kaivamaan sen esiin. Jokaisessa ihmisessä on palava tuli sisällään. Kuitenkin, on lopulta meidän itsemme vastuulla, annammeko tulen leiskua vai sammutammeko sen. Sano itsellesi, minä pystyn siihen! Halaa itseäsi ja muista joka päivä sanoa lempeitä asioita. Puhu lempeästi, kohtele sisintäsi lämmöllä. <3

Kuva Vili Niemi

Aloitin viulunsoiton 4-vuotiaana Oulun Suzukikoulussa. Erityisesti Suzuki-metodissa soittaminen perustuu alkuun korvakuulolta soittamiseen ja leikin varjolla opettelemiseen. Olen kokenut tuon itselleni todella tärkeäksi vaiheeksi. Korvakuulolta soittaminen kehittää monella tapaa ja se tuo myös erilaista vapautta soittamiseen. Lapsi oppii kuulemaan soittoaan eri tavoin, nuottikorva kehittyy ja oppiminen käy nopeasti. Nuotteihin voi alkaa tutustumaan vaikka heti, esimerkiksi kivojen korttien avulla. Kun luku-ja kirjoitustaito kehittyy lapsella, on siinä vaiheessa hyvä viimeistään ottaa myös nuotit mukaan. Suzuki-metodissa soiton opettelu käy samoin kuin äidinkielen opettelu. Lapsi oppii matkimalla ja kuulemalla. Esimerkiksi jos vanhempi opettaa lapselle sanaa "lamppu", toistetaan tätä niin monesti että pian lapsi hoksaa ja oppii sen sanomaan itse. Jos siis lapsi on innokas aloittamaan soittoharrastuksen jo esimerkiksi 4-vuotiaana, käy tuolloin erinomaisesti Suzukikoulu tai soittoharrastusta voi kokeilla yksityisesti ja katsoa miten se lähtee menemään.

Myös viulumuskari on oiva vaihtoehto pienelle lapselle, joka toimii vähän samalla tavalla. Leikki on kokoaika mukana muskareissa, joka tekee soittoharrastuksesta mielekästä. Konservatorioihin haetaan monta kertaa hieman myöhemmin, noin 6-vuotiaana, jolloin lapsen lukutaito on jo kehittynyt ja nuoteista lukeminen alkaa luonnistua.

Soittoharrastuksen alussa on tärkeää, että lapsen lisäksi myös vanhempi sitoutuu lapsen harrastukseen. Vanhemman läsnäolo on hyvin tärkeää pienen lapsen tunneilla, näin vanhempi voi kotona ohjeistaa lasta soittoläksyjen kanssa. Omassa opetuksessani opetan myös vanhemmalle soittoasennot ja jopa niin että vanhempi oppii soittamaan tuiki tuiki tähtösen. Tämä saa sekä vanhemman että lapsen monta kertaa innostumaan soitosta entistä enemmän ja vanhemmalle tulee jonkinlainen käsitys soittamisesta. Myös Suzuki-menetelmässä vanhempi opettelee soittamaan. Tällä inspiroidaan samalla lapsen halua jatkaa ja oppia lisää.

Opettajalla on suuri vaikutus lapsen soittoharrastuksessa. Kun opettaja on motivoitunut, innostava ja osaa luovalla tavalla lähestyä asioita, saa tämä myös pienen lapsenkin innostumaan. Uusien asioiden opettelu on aina hauskaa ja jännittävää! :)

Alla kuva Nocturne levyn äänityksistä vuodelta 2010. Kuvassa isäni Juhani, minä sekä veljeni Aksel.

Motivaation ylläpitäminen

Kun päästään vaiheeseen, jolloin lapsi alkaa tulla lähelle teini-ikää, on äärimmäisen tärkeää säilyttää positiivinen ja rento ilmapiiri tunneilla. Monta kertaa kun lapsi tulee murrosikään, harrastus saattaa lopahtaa. Tässä hyvin tärkeässä vaiheessa tulee opettajan olla hereillä, pysyä ajan tasalla ja osata ottaa inspiroivia kappaleita, soittaa yhdessä oppilaan kanssa, ja niin että oppilas pääsee musisoimaan myös muidenkin ikäistensä kanssa. Yhdessä soittaminen on mukavaa, yksin ei kukaan loputtomiin aina jaksa puurtaa. Tämäkin on toki yksilöllistä, mutta omassa opetuksessani olen huomannut yhdessä soittamisen tärkeyden. Ikäisiltään tovereilta saa vertaistukea ja nuori saa jakaa jotain itselle tärkeää asiaa yhdessä toisten kanssa. Sama pätee yhtälailla pieniin soittajiin. Yhdessä tekemisessä on aina sitä jotain :)

Pitkäjänteisyys

Koen että mikä tahansa pitkän tähtäimen harrastus kasvattaa monella tapaa lasta ja nuorta. Se opettaa pitkäjänteisyyttä, antaa varmuutta omaan tekemiseen, kasvattaa itsetuntoa, uskoa itseen "minä osaan ja onnistun."  Olen tänä päivänä törmännyt lapsiin sekä vanhempiin, joilta puuttuu pitkäjänteisyyttä tai heidän on vaikea keskittyä. Turhautuminen tulee hyvin nopeasti, jos jokin asia ei mene heti ihan putkeen. Olen miettinyt tätä usein mistä se johtuu. Tänä päivänä on iPadit ja monenlaiset pelit ovat vallanneet lasten maailman. Mielestäni tämä voi olla yksi syy siihen, miksi lapsen kärsimättömyys ja turhautuneisuus näkyy hyvin usein monissa tilanteissa. Peleissä löytyy kyllä myös hyviä juttuja, niistä on myös hyötyä moniin asioihin, muun muassa kielen opiskeluun tai vaikkapa matematiikkaan, mutta liiallinen pelaaminen ei tee hyvää kellekään. On puhuttu myös syrjäytymisestä sekä sosiaalisista taidoista ja niiden vähentymisestä. Jokainen on tietysti itse vastuussa omasta ajankäytöstä, mutta usein lapsi tai nuori ei kykene arvioimaan aikaa ja näissä tapauksissa vanhemmalla tulisi olla vastuu lapsen ajankäytöstä, siitä miten kauan lapsi saa olla tietokoneen äärellä.

Alla kuva minusta ja viulusta 4-vuotiaana.

Onko harrastus otettava liian vakavasti?

Keskustelin vastikään muutaman vanhemman kanssa soittoharrastuksesta. Keskustelussa tuli ilmi se miten toisen vanhemman mielestä oli tylsää, jos harrastus käy heti liian vakavaksi, täytyy olla heti tavoitteita joita kohden mennään. Hänen mielestään liian tavoitteellinen harrastus ei ollut enää kivaa lapselle. En ottanut asiaan kantaa, mutta jäin miettimään olikohan näin myös lapsen mielestä. Toki kaikki ovat erilaisia, joitakin saattaa ahdistaa liiallinen tavoitteellisuus. Jos liialliset tavoitteet ja päämäärät ahdistavat, on tuolloin tärkeää kuitenkin löytää ne syyt ja asiat jonka vuoksi haluaa esimerkiksi edelleen soittaa. Jos tavoitteita tai minkäänlaista tarkoitusta ei löydetä, voi motivaation säilyttäminen olla vaikeaa ja tämä voi johtaa soittoharrastuksen lopettamiseen. Kaikella on puolensa. On löydettävä jokaiselle oppijalle oma tie kulkea ja tehdä ja mennä niillä eteenpäin. Kaikista ei tule eikä tarvitsekkaan tulla huippu viulisteja tai sellistejä. Voi harrastaa sen vuoksi, että se on kivaa ja edetä juuri sillä vauhdilla kuin haluaa. Jokaisella on omat tavoitteensa, kaikki yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

Annammeko periksi liian helpolla, kun jokin asia tarvitsee enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä? Tätä voimme kaikki miettiä itsessämme. Teemmekö karhunpalveluksen lapselle, jos annamme heti periksi jos lapsi ei jaksaisikaan soittaa viittä minuuttia. Kannattaako lapselta vaatia vai olla vaatimatta? Mihin asetan rajat ja millaiset niistä haluan tehdä ja mitä asioita haluan ajaa asettamillani rajoilla? Mihin tämä asia johtaa, jos nyt annan periksi vai jatkanko vielä hetken ja katson sitten?

Itse koen esimerkiksi soittoharrastuksen pitkäjänteisen opettelun hyvin tärkeäksi itselleni. Se on kasvattanut monella tapaa ja antanut onnistumisen kokemuksia, elämyksiä, auttanut käsittelemään erilaisia asioita ja tunteita. Se on myös opettanut pettymyksien hyväksymiseen, virheiden hyväksymiseen. Aina ei voi eikä tarvitsekkaan mennä putkeen. Se on elämää, ei sen enempää <3

Löydä omat vahvuutesi, tee työtä niiden eteen. Kaikilla meillä on lahjoja, uskalla käyttää niitä. Anna myös lapsellesi mahdollisuus löytää omat lahjansa. Kannusta ja kulje vierellä unohtamatta omaa itseäsi, omia lahjojasi. :)

Musiikin vaikutus

Olen ohjannut useita eri lapsiryhmiä, jossa pääpainona on ollut usein musiikki. Lasten iät ovat vaihdelleet 1-vuotiaasta 15-vuotiaisiin ja ryhmien koot ovat olleet keskimäärin kahdeksasta kymmeneen lasta. Olen ohjannut myös Kuopiossa ollessani lasten musikaalin, jossa mukana oli 50 lasta ja nuorta. Tästä musikaalista voin kertoa hieman myöhemmin lisää. Upea kokemus sekin ja haaveena olisi tehdä lisää vastaavanlaisia.

Tuntini rakentuvat usein erilaisista leikeistä, lauluista, soitosta, musiikkiliikunnasta ja satuhieronnasta. On ollut mahtavaa nähdä miten vilkkaimmatkin lapset rauhoittuvat keskittymään musiikin myötä. Myös satuhieronnalla on ollut suuri, usein rauhoittava vaikutus lapsiin. Kosketuksella ja läsnäololla on suuret vaikutukset keskittymiseen ja hetkessä olemiseen. Satuhierontaa olen käyttänyt lapsi-vanhempi ryhmissä tai ryhmissä, jotka olen tuntenut jo hieman kauemmin. Ohjaajan tulee olla tässä asiassa perillä ja tietää millaisten ryhmien kanssa ja missä muodossa sitä on järkevää harjoittaa.

Musiikki yhdistää

Ryhmiä ohjatessa olen huomannut, että yhteenkuuluvuus ja ryhmässä toimiminen usein paranee. Puhalletaan yhteen hiileen ja toimitaan ryhmänä. Myös kommunikointi ja toisten huomioon ottaminen lasten kesken kehittyy. Ryhmässä toimiminen kehittää vuorovaikutustaitoja ja edistää monella tapaa lapsen kehitystä. Opettaja voi tehdä erilaisia harjoitteita tunnilla, jossa haluaa tiettyä asiaa edistää, esimerkiksi tarkkaavaisuutta, rytmitajua, kuuntelun taitoa, tunne-elämyksiä. Jokainen rakentaa tuntinsa omalla tyylillään ja persoonallaan.

Kuvassa oppilaitani vuodelta 2013-2014

Leikin merkitys

Leikki on lapselle luontaista, jonka kautta lapsi omaksuu asioita helposti ja luontevasti. Kuin myös ryhmissä, yhtälailla soittotunnilla pienelle lapselle voi leikin kautta opettaa monia asioita. Tuolloin oppiminen on mukavaa ja innostaa lasta soitonopiskelussa. Vain mielikuvitus on rajana myös soittotunnilla. Tunnin ei aina tarvitse olla perinteistä nuoteista soittamista. Koen itse, että mitä laajemmin olen käyttänyt opettamisessa mm. leikkejä, liikkumista ja tarinoita, sitä nopeammin lapsi omaksuu uusia asioita ja innostus ja motivaatio säilyy.

Kuvassa pikkusiskoni Amelie, jota opetin vuoden verran asuessani Oulussa 2013-2014

Tarinat ja musiikki

Erilaisilla tarinoilla voi elävöittää tuntia monella tapaa, olkoot kyseessä yksilö tai ryhmätunti. Pienen oppilaan kanssa soittotunnilla oppilas ja opettaja voivat yhdessä keksiä tarinan, joka kuvaa soitettavaa kappaletta. Voidaan sovittaa myös osuvat sanat melodiaan, jolloin kappaleen omaksuminen on mielekkäämpää. Oppilasta voi myös innostaa, jos hän saa myös itse keksiä tarinoita ja melodioita. On kuitenkin tärkeää ottaa huomioon, että kaikki oppijat ovat yksilöitä ja jollekkin toiselle sopii toisenlainen oppimistyyli. On opettajan vastuulla löytää paras mahdollinen opetusmetodi jokaiselle oppijalle.

Musiikki ja tunteet

Useimmiten musiikki herättää ihmisissä erilaisia tunteita. Se on yksi ilmaisukeino, tapa käsitellä asioita. Voimme saada itsellemme rakkaasta musiikista lohtua ja hyvää oloa. Se on yksi kanava purkaa erilaisia tunnetiloja. Kertooko musiikkimakusi mielenmaisemastasi ja fiiliksistäsi? Yhtälailla lasten kanssa työskennellessä voidaan käydä läpi erilaista tunteenkirjoa musiikin kautta. Lapset ovat myös herkkiä aistimaan ja kokemaan voimakkaasti. On mielestäni tärkeää, että kaikenlaisille tunteille annetaan tilaa ja mahdollisuus niiden esiin tuomiselle. Musiikki on yksi oivallinen tapa päästä käsiksi erilaisiin tunnetiloihin. Anna mahdollisuus itsellesi tuntea ja kokea. Voit tarkastella itseäsi, ajatuksia ja tunteita, herääkö sellaisia jos vain olet ja kuuntelet.

Onnen helminauhat

Mitkä ovat sinun onnen helminauhasi? Ajattelen, että meillä kaikilla on oma helminauhamme. Nuo helmet ovat erilaisia, värit vaihtelevat, ne ovat eri kokoisia ja tuntuvat erilaisilta. Kuitenkin kaikki nuo helmet ovat meille tärkeitä ja arvokkaita, joita on hyvä vaalia. Mikään helmi ei ole tullut sattumalta. Uskon että kaikella on merkityksensä. Voimme tarkastella noita helmiä, antaa niiden olla tai mennä. Se riippuu itsestämme miten haluamme niitä käsitellä. Kuitenkin kaikki nuo helmet on annettu meille syystä tai toisesta. Miten sinä käsittelet omia helmiäsi?

Anna itsellesi ja ajatuksillesi aikaa. Kuuntele sisintäsi ja opi ymmärtämään sitä. Onnellisuus on monta kertaa pienissä asioissa. Kun pysähdymme, pystymme näkemään miten monet arkisetkin asiat voivat tuoda meille onnellisuutta. Luonto ja siellä oleminen, lintujen laulu keväällä, vanha pariskunta onnellisena käsi kädessä, pienen lapsen railakas nauru, ystävät, perhe, hyvä musiikki tai kirja, täydellinen kahvi.. Etsi omat onnen helminauhat ja nauti niistä! :)

Usko itseesi

Luottamus ja usko omaan tekemiseen asiassa kuin asiassa on äärimmäisen tärkeää. Varmasti kaikilla on hetkiä, jolloin usko itseensä hiipuu ja ei oikein tiedä minne suuntaan ponkaista ja jatkaa. Kumpa aina jaksaisikin olla yhtä ennakkoluuloton ja rohkea niinkuin pieni lapsi. Heiltä voimme monta kertaa oppia tällaisissa asioissa. Tietysti on tärkeää tarkkailla ja olla kriittinen omassa tekemisessään, vain tuolloin voimme kehittyä ja päästä eteenpäin. Sopivan kriittinen, mutta kuitenkin samaan aikaan armollinen itselle. Siinäpä onkin haastetta kerrakseen.

Itsekriittisyys on musiikin saralla varmaan aika yleistäkin. Sopiva itsekritiikki edistää meitä ja saa aikaan parempaa tulosta - kuitenkin niissä rajoissa, että se ei veisi itse esiintymisestä pois nautintoa. Musiikki on ilon asia ja se, että sitä saa jakaa ihmisille, antaa hyvin paljon. Kun uskaltaa olla oma itsensä, tehdä itselleen tärkeää asiaa sydämellään, saa aikaan hyvää. Sano itsellesi: Minä osaan ja onnistun ja pystyn siihen. Silloin pystytkin ja onnistut!

Jännitys - hyvästä vai pahasta

Kun asiat, joita teet jännittävät, kertoo se vain siitä että se on sinulle tärkeää. Jännitys on yhtälailla tärkeä tunne siinä missä muutkin tunteet. Kun hyväksyt sen, vapaudut siitä aina enemmän ja enemmän ja jännityksen tunne ei tunnu enää niin epämiellyttävältä. Jännitys on positiivinen asia, mutta hyvin usein saatamme kokea sen negatiivisena. Muistan miten itse aikoinani jännitin koulussa esiintymistä niin paljon, että tuntui kuin sydän hakkaisi kohta ulos kurkusta. Olin aika yksin asian kanssa, eikä jännityksestä oikeastaan koskaan puhuttu, ei koulussa eikä myöskään soittotunneilla. Ehkä oletettiin vain, että kun joku muukin pystyy esiintymään, minäkin yhtälailla pystyn.

Tällaisissa tilanteissa usein ihminen saattaa jäädä aika yksin. Opettajien tulisi olla herkillä tällaisissa tapauksissa, etsiä ratkaisuja ja vaihtoehtoja jännityksen purkamiselle. Yksi perusasia on siitä puhuminen, joka monta kertaa jää täysin huomiotta esimerkiksi soittoharrastuksessa. Jotkut saattavat jopa lopettaa soittamisen vain sen vuoksi, että muiden edessä esiintyminen on niin kammottavaa. Jännitykselle löytyy onneksi paljonkin tapoja joilla sitä käsitellä. Itse omassa opetuksessani pidän huolen siitä, että lapsi tai nuori saa puhua avoimesti mitä kokee mennessään esiintymään. Siitä ei tarvitse tehdä numeroa, mutta opettajan on hyvä kertoa esimerkiksi ensikertalaiselle, millainen tilanne esiintyminen on ja näin valmistaa lasta henkisesti. Lapsia ja yhtälailla nuoria, voi laittaa soittamaan alkuun yhdessä, jolloin esiintyjä saa positiivisen olon esillä olemisesta. Pienillä asioilla voi helpottaa lapsen ja nuoren oloa. Unohtamatta kannustavaa ja positiivista ilmapiiriä.

Puhuimme vasta kouluruokalassa muutamien muusikoiden kanssa kyseisestä asiasta. Keskustelussa tuli ilmi se, miten esimerkiksi huippu-urheilijoilla on aina mentaalivalmentajat. Samalla tavoin koen, että musiikissa oma opettaja toimii samalla myös mentaalivalmentajana. Usein on kuitenkin tullut ilmi monissa keskusteluissa, että oma opettaja ei ole osannut antaa tai olla tukena tällaisissa asioissa. Tämä on toki iso asia, jos miettii ihmistä joka todella kamppailee jännityksen kanssa. Jos hän ei saa siihen tukea opettajaltaan, jää tuolloin oppilas aika yksin tunteen kanssa. Monilta voi löytyä kaveripiiristä ihmisiä, joilta saa vertaistukea mm. jännitykselle. Vanhempi voi myös toimia tärkeänä tukijana lapselle ja nuorelle.

Ilon kautta tekeminen ja siitä nauttiminen joka asiassa on tärkeää. Olkoot muusikko, urheilija, kirjailija tai mitä tahansa muuta. Kun omasta jutustaan nauttii ja pystyy siitä iloitsemaan, kantaa se elämässä pitkälle ja saa siitä muillekkin ympärillä olijoille hyvää mieltä.

Teimme koulussamme (Helsingin Metropolia) nyt maalis-huhtikuussa 2016 Mozartin Figaron häät oopperan. Sain tehdä Cherubinon roolin, josta olen kovin kiitollinen. Mahtava kokemus kerrassaan! Lisää tällaisia! :)

Oli mielenkiintoista lähteä työstämään jotain mikä oli itselle vielä hyvinkin uutta ja ihmeellistä. Aikaisempia vastaavanlaisia kokemuksia minulla on Kuopiosta vuodelta 2013, jossa olin mukana Puccinin Suor Angelicassa. Kaikilla on varmasti oma tyylinsä käydä läpi oopperarooliaan. Ensin luin historiikkia ja selvitin mistä tarkalleen on oopperassa kyse. Lisäksi luin muiden hahmot ja tutustuin myös niihin. Partsikan kanssa sitten kuuntelin ja seurasin erilaisia kokonaisuuksia. Näin alkoi muodostua kokonaiskuva siitä, mistä tässä oopperassa on kyse.

Oli mielenkiintoista seurata miten oma rooli kehittyi matkan varrella ja millaiseksi se muokkaantui loppujaan. Ohjaukset ovat aina ohjaajan näköisiä, joka tuo aina oman sysäyksensä ja värinsä oopperaan. Tämänkertainen ohjaus oltiin sijoitettu tähän päivään, bisnesmaailmaan, joka sai hauskalla tavalla Figaron häät näyttäytymään uudessa valossa.

Mielenkiintoinen ja antoisa kokemus!

Tässä alla Rondo lehden arvostelu meidän prokkiksesta :)

Cherubino