soittoharrastuksen aloittaminen
Aloitin viulunsoiton 4-vuotiaana Oulun Suzukikoulussa. Erityisesti Suzuki-metodissa soittaminen perustuu alkuun korvakuulolta soittamiseen ja leikin varjolla opettelemiseen. Olen kokenut tuon itselleni todella tärkeäksi vaiheeksi. Korvakuulolta soittaminen kehittää monella tapaa ja se tuo myös erilaista vapautta soittamiseen. Lapsi oppii kuulemaan soittoaan eri tavoin, nuottikorva kehittyy ja oppiminen käy nopeasti. Nuotteihin voi alkaa tutustumaan vaikka heti, esimerkiksi kivojen korttien avulla. Kun luku-ja kirjoitustaito kehittyy lapsella, on siinä vaiheessa hyvä viimeistään ottaa myös nuotit mukaan. Suzuki-metodissa soiton opettelu käy samoin kuin äidinkielen opettelu. Lapsi oppii matkimalla ja kuulemalla. Esimerkiksi jos vanhempi opettaa lapselle sanaa "lamppu", toistetaan tätä niin monesti että pian lapsi hoksaa ja oppii sen sanomaan itse. Jos siis lapsi on innokas aloittamaan soittoharrastuksen jo esimerkiksi 4-vuotiaana, käy tuolloin erinomaisesti Suzukikoulu tai soittoharrastusta voi kokeilla yksityisesti ja katsoa miten se lähtee menemään.
Myös viulumuskari on oiva vaihtoehto pienelle lapselle, joka toimii vähän samalla tavalla. Leikki on kokoaika mukana muskareissa, joka tekee soittoharrastuksesta mielekästä. Konservatorioihin haetaan monta kertaa hieman myöhemmin, noin 6-vuotiaana, jolloin lapsen lukutaito on jo kehittynyt ja nuoteista lukeminen alkaa luonnistua.
Soittoharrastuksen alussa on tärkeää, että lapsen lisäksi myös vanhempi sitoutuu lapsen harrastukseen. Vanhemman läsnäolo on hyvin tärkeää pienen lapsen tunneilla, näin vanhempi voi kotona ohjeistaa lasta soittoläksyjen kanssa. Omassa opetuksessani opetan myös vanhemmalle soittoasennot ja jopa niin että vanhempi oppii soittamaan tuiki tuiki tähtösen. Tämä saa sekä vanhemman että lapsen monta kertaa innostumaan soitosta entistä enemmän ja vanhemmalle tulee jonkinlainen käsitys soittamisesta. Myös Suzuki-menetelmässä vanhempi opettelee soittamaan. Tällä inspiroidaan samalla lapsen halua jatkaa ja oppia lisää.
Opettajalla on suuri vaikutus lapsen soittoharrastuksessa. Kun opettaja on motivoitunut, innostava ja osaa luovalla tavalla lähestyä asioita, saa tämä myös pienen lapsenkin innostumaan. Uusien asioiden opettelu on aina hauskaa ja jännittävää! :)
Alla kuva Nocturne levyn äänityksistä vuodelta 2010. Kuvassa isäni Juhani, minä sekä veljeni Aksel.
Motivaation ylläpitäminen
Kun päästään vaiheeseen, jolloin lapsi alkaa tulla lähelle teini-ikää, on äärimmäisen tärkeää säilyttää positiivinen ja rento ilmapiiri tunneilla. Monta kertaa kun lapsi tulee murrosikään, harrastus saattaa lopahtaa. Tässä hyvin tärkeässä vaiheessa tulee opettajan olla hereillä, pysyä ajan tasalla ja osata ottaa inspiroivia kappaleita, soittaa yhdessä oppilaan kanssa, ja niin että oppilas pääsee musisoimaan myös muidenkin ikäistensä kanssa. Yhdessä soittaminen on mukavaa, yksin ei kukaan loputtomiin aina jaksa puurtaa. Tämäkin on toki yksilöllistä, mutta omassa opetuksessani olen huomannut yhdessä soittamisen tärkeyden. Ikäisiltään tovereilta saa vertaistukea ja nuori saa jakaa jotain itselle tärkeää asiaa yhdessä toisten kanssa. Sama pätee yhtälailla pieniin soittajiin. Yhdessä tekemisessä on aina sitä jotain :)
Pitkäjänteisyys
Koen että mikä tahansa pitkän tähtäimen harrastus kasvattaa monella tapaa lasta ja nuorta. Se opettaa pitkäjänteisyyttä, antaa varmuutta omaan tekemiseen, kasvattaa itsetuntoa, uskoa itseen "minä osaan ja onnistun." Olen tänä päivänä törmännyt lapsiin sekä vanhempiin, joilta puuttuu pitkäjänteisyyttä tai heidän on vaikea keskittyä. Turhautuminen tulee hyvin nopeasti, jos jokin asia ei mene heti ihan putkeen. Olen miettinyt tätä usein mistä se johtuu. Tänä päivänä on iPadit ja monenlaiset pelit ovat vallanneet lasten maailman. Mielestäni tämä voi olla yksi syy siihen, miksi lapsen kärsimättömyys ja turhautuneisuus näkyy hyvin usein monissa tilanteissa. Peleissä löytyy kyllä myös hyviä juttuja, niistä on myös hyötyä moniin asioihin, muun muassa kielen opiskeluun tai vaikkapa matematiikkaan, mutta liiallinen pelaaminen ei tee hyvää kellekään. On puhuttu myös syrjäytymisestä sekä sosiaalisista taidoista ja niiden vähentymisestä. Jokainen on tietysti itse vastuussa omasta ajankäytöstä, mutta usein lapsi tai nuori ei kykene arvioimaan aikaa ja näissä tapauksissa vanhemmalla tulisi olla vastuu lapsen ajankäytöstä, siitä miten kauan lapsi saa olla tietokoneen äärellä.
Alla kuva minusta ja viulusta 4-vuotiaana.
Onko harrastus otettava liian vakavasti?
Keskustelin vastikään muutaman vanhemman kanssa soittoharrastuksesta. Keskustelussa tuli ilmi se miten toisen vanhemman mielestä oli tylsää, jos harrastus käy heti liian vakavaksi, täytyy olla heti tavoitteita joita kohden mennään. Hänen mielestään liian tavoitteellinen harrastus ei ollut enää kivaa lapselle. En ottanut asiaan kantaa, mutta jäin miettimään olikohan näin myös lapsen mielestä. Toki kaikki ovat erilaisia, joitakin saattaa ahdistaa liiallinen tavoitteellisuus. Jos liialliset tavoitteet ja päämäärät ahdistavat, on tuolloin tärkeää kuitenkin löytää ne syyt ja asiat jonka vuoksi haluaa esimerkiksi edelleen soittaa. Jos tavoitteita tai minkäänlaista tarkoitusta ei löydetä, voi motivaation säilyttäminen olla vaikeaa ja tämä voi johtaa soittoharrastuksen lopettamiseen. Kaikella on puolensa. On löydettävä jokaiselle oppijalle oma tie kulkea ja tehdä ja mennä niillä eteenpäin. Kaikista ei tule eikä tarvitsekkaan tulla huippu viulisteja tai sellistejä. Voi harrastaa sen vuoksi, että se on kivaa ja edetä juuri sillä vauhdilla kuin haluaa. Jokaisella on omat tavoitteensa, kaikki yhtä arvokkaita ja tärkeitä.
Annammeko periksi liian helpolla, kun jokin asia tarvitsee enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä? Tätä voimme kaikki miettiä itsessämme. Teemmekö karhunpalveluksen lapselle, jos annamme heti periksi jos lapsi ei jaksaisikaan soittaa viittä minuuttia. Kannattaako lapselta vaatia vai olla vaatimatta? Mihin asetan rajat ja millaiset niistä haluan tehdä ja mitä asioita haluan ajaa asettamillani rajoilla? Mihin tämä asia johtaa, jos nyt annan periksi vai jatkanko vielä hetken ja katson sitten?
Itse koen esimerkiksi soittoharrastuksen pitkäjänteisen opettelun hyvin tärkeäksi itselleni. Se on kasvattanut monella tapaa ja antanut onnistumisen kokemuksia, elämyksiä, auttanut käsittelemään erilaisia asioita ja tunteita. Se on myös opettanut pettymyksien hyväksymiseen, virheiden hyväksymiseen. Aina ei voi eikä tarvitsekkaan mennä putkeen. Se on elämää, ei sen enempää <3
Löydä omat vahvuutesi, tee työtä niiden eteen. Kaikilla meillä on lahjoja, uskalla käyttää niitä. Anna myös lapsellesi mahdollisuus löytää omat lahjansa. Kannusta ja kulje vierellä unohtamatta omaa itseäsi, omia lahjojasi. :)
